varikset roskapöntöllä

mikäpäs sen mukavampaa, kun herätä toukokuiseen aamuun raittiina :) aurinko paisteli nätisti ja tuulenvire henkäili kaswoilleni ja harjaamattomiin hiuksiini (hiukan romantiikkaa) olen varmasti näky kun seisoskelen Sepon kanssa talon päädyssä, sätkä huulessa ja mun maastokuvioiset lökärit oikeaoppisesti kankkujen päällä roikkumassa. ja hiukset pystyssä. naapurin tyttölapset moikkaili iloisesti ja mun mustan sydämen täytti pakahduttava riemu! kertakaikkiaan, mä en ole enää se naapurin mörkö ja paha täti, vaan ihan tavis tallaaja muiden joukossa. riemastutti myöskin huomata varis, joka kävi siwan roskiksella ja sai saaliiksi kokonaisen lihapasteijan. taisin ajatella, että linnulla on paremmat eväät mitä mulla, ja että se on ihan oikein. kolme kuukautta sitten tuskin olisin kiinnittänyt minkäänlaista huomiota tähän kauniiseen luontokappaleeseen, nyt sain mielettömät fiilikset tästä eläimen ja ihmisen kohtaamisesta :)

toipuva toveri soitti,,keskustelu meni monen mutkan kautta ensimmäiseen raittiiseen päivään. 4.2.lauantai,,nyt pitää kaivella kalenteria,,oon nimenny helmikuun silloin 'reflakuuksi' ja kirjoitin katkolla ollessani näin: 'miksei näitä oloja voi muistaa? miksi mä retkahdin syksyllä? mitä hittoa, miksi tää tuntuu näin hankalalta? -vaikeuksien kautta voittoon...???!!' olohan oli todella vitun jäätävä, monet reflat mahtuu mun historiaan, mutta noi olot on jotain omaa luokkaansa. lopetin kertaheitolla subun, pilven ja benzot. piriä ei ollu mennyt kuin yhdet vedot ennen katkolle menoa, ja näin jälkikäteen mietittyä  tuskin olin  amfetamiinia nähnytkään viimeisiin vuosiin, että mitään laadun valvojaisia ei varsinaisesti ollu päässyt viettämään. mut se piristä, tulee etova olo kun ajatteleekin..:/ takaisin sinne katkolle.. olo oli mielipuolinen, sisäisesti ja ulkoisesti. en tiennyt että ihmisessä on niin mystisiä hikirauhasia niin kummissa paikoissa, kuten peukalossa ja varpaidenväleissä. tuntuu että sitä hikoilua kesti ikuisuus,,paino tippu 4.5kiloa kymmenessä päivässä, kun nesteet lähti liikkeelle. istuin siellä mun 'sellissä' flektin edessä lattialla, pimeessä, ja keskityin hengittämään. maailma keinu, olin niin väsynyt, loppu ja täynnä jotakin ihmeellistä raivoa. teki mieli juosta päin seinää, kun kroppa särkee ja päässä myllertää. henkilökunta sai osansa. en varsinaisesti koskaan ole piitannut säännöistä, koskee muita paitsi mua, ja käytös oli sen mukaista :) puhelinajalla hiivin 'selliini' kun lukinjalka soitti, niin ei mennyt kuin saatanan punainen minuutti kun joku nätti nuori naishoitaja oli ovella vinkumassa, että 'sen puhelimen kanssa ei mennä sinne huoneeseen' se johti väistämättä konfliktiin 'LOPETA TOI SAATANAN VITUN BITCHING!' hyökkäilin sieltä huoneen perältä, hammasta purren ainoana ajatuksena 'ton ämmän naama on muistissa' ja 'ai vittu kun tekis mieli pistää toi nätti naama uuteen uskoon' hekumoin jopa ajatuksella, miten sen pieksen ja mitä kaikkea sairasta sille tekisin. olin vajonnut elukan tasolle jo kauan sitten.käyttäydyin niinkuin rääkätty karhu. syytin pahasta olostani valtiota, mun äitiä ja perhettä mun ex-miestä ja kakkia muita paitsi itseäni. olo oli kertakaikkisen toivoton. 

-varis :D

yöt valvoin, nukuin koiran unta tunnin puolitoista, sitä unettomuutta jatkui neljäviikkoa pahin oli ohi kymmenessä päivässä..mietin että mikä ihme on se voima  joka pitää mut katkolla, miksen lähe vaan kävelee, se olis ollu liian helppoa, ja liian ilmeistä. en usko että kukaan enää uskoi mun toipumiseen, vähiten uskoin mä itse. mut aika kului ja päivät kului.. mieletöntä miettiä tota kaikkea nyt. joku 'johdatus' tässä hommassa on ollut..mikä lie :)

mutta nyt tää kiitää kylille toverin kanssa syämään jädeä ja ketselemaan variksia :)