meteliä pääkopassa

'vihaan näitä päiviä kun huomaan asioiden luisuvan päin vittua, vihaan silloin kaikkea itsessäni, sinussa ja kaikissa muissa. olen näennäisen  mukava, odotan sitä väärää sanaa tai naaman asentoa, että voin räjähtää silmillesi. kannan jopa kahvin sänkyyn ja hymyilen sinulle. etkä näe tulipaloa silmieni takana?..'

hoidossa tehtiin selväksi sellainen juttu, että aivan ensimmäisenä tulee raittius, ja ensin siis tulee raittius sitten kaukana jäljessä tulee lapsi(-et), suhde, työ jne. ja täysin käy mun järkeen tänäpäivänä, koska jollei ole raittiutta ei ole muutakaan. ja raittiutta pitää hoitaa. luen päivän tekstin, juttelen (kirjottelen) muiden toipuvien kanssa, ehkä kirjottelen ohjelman askeleita. osaan kunnioittaa mun päihdesairautta siinä määrin että tajuan, jollen pidä huolta edes raittudestani, menee homma päin vittua (kuten edellä totesin), ja se tarkoittaa suomeks sitä, että olen tuolla vessassa kaivelemas putkiani. ei mikään hehkee mielikuva. tämä vitun kansallinen kooma eli lätkän mm kisat sun muu paska sotkee mun kuviot täysin. koska mulla ei ole korttia vieläkään, olen riippuvainen lukinjalasta ja sen autosta. olen yrittänyt kelata pääsisinkö jotenkin muuten sinne minnen jatkohoitoryhmään. kävellen?? matkaa on sellainen sata kilsaa. onko tämä täysin lapsellinen tapa suhtautua vai oikeutettua kiukkua? nyt on jäänyt välistä kolme jatkohoito ryhmää, ja musta tuntuu että homma ei ole oikeilla raiteillaan. tuntuu typerältä syyttää lukinjalkaa tästä. 
mikäpä suloisempi tapa aloittaa päivä kun kunnon kiukuttelulla, marilyn mansonilla ja kyynisyydellä. -vaikka tiedän senkin ettei mulla ole varaa tuntea tällaisia tunteita. eilen sain hyvän muistutuksen siitä tilasta missä olin vielä neljä kuukautta sitten. ahdistunut vainoharhainen, peloissani. täysin romuna. toipuva toveri oli kovin tuskainen ja ahdistunut omista fiiliksistään, ja yritin  kovasti olla neuvomatta mutta löytää niitä oikeita sanoja ( olen todella huono lohduttaja, ehkä surkein) ja sain veisteltyä jotakin näinkin viisasta: keep it simple.

 tossa älyttömässä fraasissa on kummaa voimaa. addicteilla kun on taipumus kelata päänsä solmuun. mä olen täysin varma että kaikki suuret ajattelijat oli addicteja tai alkoholisteja. mutta että sillälailla, yritän siitäkin huolimatta hoitaa sairauttani vaikka mulla on luopio olo.. taidampa ottaa puhelimen ja soittaa terapeutilleni,,kunhan ensin saan puheaikaa,,ja siis rahaa..voi huokaus.