Elämää nistiyden tuollapuolen

Kaikki on lähtenyt sujumaan hienosti...paremmin mitä uskalsin toivoa..muutettiin Lukinjalan kanssa uuteen asuntoon Seppo oli tosin kateissa vuorokauden, monen mutkan kautta löytyi paikallisesta koira putkasta, villinä ja hermostuneena, mutta kunnossa kuitenkin :)  yksi yö meni miettiessä, jos sille sittenkin on sattunut jotakin,,,ajatuksena täysin sietämätön!! loppu hyvin kaikki hyvin tässäkin asiassa..mietiskelin myöskin sitä, ettei kellekkään muulle satu tälläisia 'JUTTUJA' mitä meille :D noh..mun elämä olis helvetin tylsää jos kaikki menisi käsikirjotuksen mukaan..

'

olen tunnollisesti opiskellut elokuusta lähtien, imen tätä tietoa niin paljon kun kykenen vastaanottamaan, nautiskelen kun mun päällä on muutakin tekemistä, kuin miettiä seuraavia vetoja tai missä ja miten pääsisin kaivelemaan suoniani (miten niin kapeakatseista elämää?) nautiskelen mun olosta,,,saan täältä kaikkea sitä mitä addicti voi toivoa..mahdollistajien ympäristön..

aluksi kun tämä koulu alkoi, olin todellakin pihalla, kuinka ihmisten kanssa ollaan,,musta näkyy kilometrin päähän että olen nisti, että olen hullu,,kohtapian huomasin etten mä olekaan ainut lajini edustaja tässä koulussa, vaan on täällä muutama muukin...ok, ehkä niillä (ainakin siltä vaikuttaisi) on homma hanskassa.. mutta tämäkin voi olla mun mielikuvitusta,,,,ehkä ero on siinä että nistyteni loppuvaiheessa olin siinä pisteessä etten piitannut vaikka koko maailma olisi tiennyt 'mikä' olen..nyt yritän kovasti olla jotakin siltä väliltä..että mä vihaan ihmisiä!! en vain osaa olla luonnollinen oma itseni, en ennen kuin opin tuntemaan jonkun...miten se muilla ihmisillä menee?? helpompi olla kun pystyn selkeästi verhoutumaan jonkin roolin taakse.. en kyllä koe olevani inhottu tai pelätty,,kunhan olen yksi muiden joukossa,,ehkä hieman erilainen, mutta sellainen kun olen,,en hae kenenkään hyväksyntää enkä kaipaa liikaa muiden seuraa..suurin ongelma ja vihollinen on tämä mun oma pää..vittumaista sen kanssa koittaa elää,,pakko keksiä keino kuinka sen kanssa tulla toimeen :D 

 toisaalta, mä rakastan itseäni tänään enemmän mitä koskaan aiemmin,,kun katson peiliin, mua katsoo sieltä nainen, joka on elänyt ja hengittänyt,,joka pystyy saavuttamaan kohtuullisen onnellisen elämän jos tahtoo..kaikki on siitä itsestään kiinni..

Luojalle kiitos että olen saanut niin mahtavan miehen mitä Lukinjalka on,,ilman sitä olisin täsyin hukassa,,yksin ja orpo perkele,,on sillä kestämistä tälläisessa naisessa, mutta toisaalta, en usko että se tyytyisi yhtään vähempään..olen ylpeä siitä että saan olla sen nainen <3

mun addictio? siinähän se,, :)) ravitsen mun sairauttani hyvällä viinillä,,lääkkeillä..kuitenkin..mun takaraivossa jyskyttää, että mun edellisistä vedoista on jo aikaa, että eikö olisi jo aika?? haluaisin itelleni sen pienen syntisen hetken.. sen hetken kun tietää olevansa tilanteessa jossa äärimmäinen tyydytys tulee vain oman käden kautta..tilanteessa josta ei pääse yli kuin ÄÄRIMMÄISEN synnin kautta...:)) tilanne jossa olet vain sinä, ruisku ja huume ja nautinto on vain sen hetken päässä kun painat männän pohjaan,,,tuo syntisen taivallinen hetki..parempi kuin mikään orgasmi maailmassa..

kuinka sellaisesta voi pysyä erossa, kun se kummittelee takaraivossa tuon tuostakin?..ehkä se ajatus paremmasta minästä, ajatus selvästä ja hyvästä elämästä ilman huumeiden tuomia ikäviä sivuvaikutuksia,,sen hakemista tämä on,,etsin sitä samaa fiilistä ja totaalista kolinaa joka päivä..toiset päivät ovat tyydyttävämpiä mitä toiset.. himojen määrä on vakio, kohde saattaa vaihdella fiiliksen mukaan,,mutta jos jotakin olen oppinut kuluneen vuoden aikana on itsehillintä,,verrattuna siihen että se on ollut puhdas nolla joskus taannoin, on se nyt ainakin muutaman prosentin luokkaa..

loppu kaneettina väitän, että mun elämä on ihan mukavaa juuri tänään..saan tyydytyksen pienistä asioista, en todellakaan siedä itseäni 24 tuntia vuorokaudessa, mutta sinne suuntaan ollaan menossa..tää on matka, ja mä tykkään olla kyydissä :)) 

retkahtelua


se pahin skenaario sitten tapahtui. se tapahtui jo jokunen viikko sitten, kun muutettiin meidän (lukinjalan ja mun) ensimmäiseen yhteiseen kotiin. kuppi läikkyi yli ja korkkasin bissen, sitten siitä muutama viikko pikakelauksella etiäpäin olin tikka hihassa. koko setti lukuunottamatta tän kylän sotkua, jota piriksikin kutsutaan.  siihen mä en lähtenyt, muut maistui kyllä. tätä retkahdus kokemusta voi verrata kuvainnollisesti näin: ensin mentiin puoli vuotta kuuraketilla kauniissa maisemissa hitaasti mutta varmasti ylöspäin, nautiskeltiin kyydistä, välillä oli kuolettavan tylsääkin ja epävarmaa miten tässä käy, kunnes kävi se pahin mahdollinen, moottori sakkasi ja ohjausjärjestelmä petti ja alkoi erittäin nopea ja varma tuho lähestyä :D oijjoi.. päiviä kateissa, ja suuria tunteita on koettu juu..mies oli jo katsellut itselleen uuden asunnon, jollei akka saa itseään ruotuun. kyllä mä sain, ainakin jotenkin. kroppa vaan muistaa miltä tuntuu pöhnäinen pää, ja haluaa sitä lisää, eli tein itselleni vitunmoisen karhunpalveluksen...jokatapauksessa mulla kävi hyvä lykky, alko työt taas uudestaan ja lapsi tuli kotiin lomailemaan, sain koulupaikan, ja muutenkin alkoi neljän viikon loma omasta päästä kääntyä itseään vastaan. henkinen krapula meinasi muuttua totaaliseksi masennukseksi ja siihen mulla ei ole varaa.

nyt mennään sitten päivä kerrallaan..tämä on masokismia parhaimmasta päästä..rajalla roikkumista..nyt pieninkin henkinen heilahdus jyskyttää takaraivossa, että ottaisinko napin ahdistukseen, vai paukun murheeseen..kenties opiaatteja pahimpaan morkkikseen ? toisaalta nautiskelen tästä selvästä päädystä senverran paljon ettei mieli tee juuri mitään päihdettä..se olo kun ei jatku ikuisuutta ilman että se mukavan leppoinen pöhnä muuttuu jossain kohtaa psykoottiseksi itsetutkiskeluksi, näin on ihan hyvä.. ei turhia kipuja ja särkyjä. väsymystä ja haluttomuutta tarttua asioihin on havaittavissa,,se ei todennäköisesti hetkessä mihinkään häviä..ajan kanssa ehkä?

en odota itseltäni raittuden suhteen mitään ihmeitä..yritän olla ajattelematta koko asiaa, ja yritän pysyä poissa tilanteista joissa retkahtaminen on todennäköistä. vertaistukiryhmät on jääneet, tuntui yksinkertasesti typerältä istua ryhmissä ja jauhaa suomeksi sanottuna paskaa raittiudesta, jota ei tällä hetkellä satavarmasti ole..eli palailen ryhmiin kun musta tuntuu että pystyn sitoutumaan niihin..vituttaa ettei ole mahdollista mennä Rehappiin huilailee..ymmärrys omasta typeryydestä ja tekojen surauksista tulee aina vähän jälkijunassa..omat halut ja himot menee aina järjen edelle..-ainakin lähes aina.

no,,uudet kortit pöytään ja niillä mennään.. nyt lyö tyhjää joten se oli tällä kertaa tässä,,jatkan pink floydin kuuntelua ja mietiskelyä..

onneton räpeltäjä

jos olisin saanut valita, olisinko halunnut alkoholisti-geenin vai rintasyövän niin syöpä tuntuisi (ainakin tällähetkellä) paremmalta vaihtoehdolta. syöpä olisi jotakin konkreettista, sen etenemisen pystysi jotenkuten ennustamaan, taudinkuva olisi selkeä ja tietäisi koituuko syöpä kuolemaksi vai ei. addictio sairautena on vittumainen ja viheliäinen tauti, jonka kanssa saa taistella 24/7 kuulostella itteensä, johtuuko väsymys sairaudesta vai liian vähäisistä yöunista, olenko syönyt tarpeeksi vai onko kyse mieliteosta, onko mulla seksivajarit vai himottaako tauti? tämä jatkuva itsensä tutkiminen on myöskin äärettömän rasittavaa, mä haluisin hölläillä, niinkuin sipsimainoksessa, mä haluun hölläillä itsestäni, pitää lomaa mun kipeestä päästäni, ja kieroutuneista tavoistani! haluaisin jaksaa tehdä asioita spontaanisti, ikäänkuin tarttua hommaan sillä tietyllä asenteella 'että hoidetaan tämä pois alta, näin vasemmalla kädellä, samalla kun oikeella ruokitaan kakarat ja sitten lähetäänkin lenkille' ei hitto, mulla menee ensin pohtimiseen paripäivää, sitten vasta kun olen todella tuskainen ja epätoivoinen, roskat ja tiskit haisee ja pölypallot takertuu nasaaliin, ehkä sitten mä vasta toimin. on liian vaikeeta välillä, liian raskasta, ei jaksa, ei pysty, mä en haluu enkä mä osaa. olen tyhmä laiska ja saamaton!! ja mikä parasta, mä en koe olevani sellainen, tai ainakaan en haluaisi olla sellainen, kukaan ei arvosta tyhmiä ihmisiä eikä laiskoja. mä tahdon olla reipas ja urhea, kaunis ja rohkea fiksu ja filmaattinen jokapaikan höylä, sellainen pullantuoksuinen emäntä joka ei stressaa vaan tarttuu toimeen.
mä häpeän itseeni, mulla on huono ryhti, ja koen olevani suljetulla osastolla. tarvitsen hoitajaa joka vie mut suihkuun ja ohjaa mua mun toimissa, mulla on tyhjä katse ja takakammari viileenä, haluan kuolata rinnuksille ja paiskoa tavaroita, haluan maalata sormiväreillä seinille (tai ainakin haaveilla että jaksaisin edes piirtää tikku-ukon paperille) mä haluan pysyä tietoisena mun sairaudesta, hellittää siitä ja elää normaalia elämää,,

toisaalta..nämä kortit mulle on jaettu, mä itse päätin lopettaa kaman vetämisen, mä tiesin, ettei kaman vetäminen ole se itse ongelma, se on ollut pelkkä oire mä selvisin siitä mä selätin saletin varman kuoleman ja selvisin kahdesta psykoosista ainakin suht terveenä, mä olen sairaan pakkomielteinen ihminen, mun on PAKKO hyväksyä se tosiasia ja taistella vastaan, itseäni tai mä häviän.mun on PAKKO hyväksyä se tosiasia että JOUDUN näkemään vaivaa asioiden eteen, en voi mennä sieltä mistä aita on matalin, se vaan EI käy päinsä. mä joudun keskittymään hitusen kovemmin mitä normaali pertti tai pirkko, mutta mitä sitten? se vaan ei käy päinsä että annan itselleni luvan olla tyhmä, laiska ja saamaton.. sekään ei käy päinsä että annan itselleni luvan hölläillä, meidän arjessa se tarkoittaa käytännössä sitä, että tänään lukinjalkaa odottaa kotiin dr. jekyll ja huomenna sitä on vastassa mrs.hyde. lasikottelu on perisynti, mulle se on kuolemanvakava asia..

eli..JUURI TÄNÄÄN -kohtaan, käsittelen ja hyväksyn sen tosiasian että alan todella toimimaan, mun on turha mietiskellä näitä edellämainittuja asioita, koska tiedostan mitä siitä seuraa jos lähden seuraamaan mielitekojani, ei, siitä ei hyvä heilu. en voi mennä siihen lankaan että kääntelen ja vääntelen asioita päässäni, mun pää on jo valmiiksi umpisolmussa, pidän siis asiat simppeleinä ja teen niille jotakin konkreettista. muistan myös olla itselleni armollinen ja kehua itseäni kun olen vienyt jonkin asian kunnialla alusta loppuun asti..ja kyllä, mä myöskin rukoilen että saisin ymmärrystä ja nöyryyttä ja ennenkaikkea viisautta (jumala ei myöskään siedä tyhmiä ja laiskoja) päästä omista sudenkuopistani ehjänä eteenpäin.. 'huokaus' tulipa vuodatusta,,

tämä teksti oli kirjotettu multa mulle, että mä tajuaisin kuinka ihanaa mun elämä oikeasti voi olla,,se on just niin inhottavaa ja ihanaa millaiseksi sen itselleni teen.

kuka muilutti nukkumatin?


tiedän miten vittumainen vaiva on unettomuus. sain kärsiä siitä melkein kymmenen vuotta, milloin siitä syystä että    olin täynnä myrkkyjä tai sitten möröt ei antanu mun nukkua, oli niin tahi näin, lopputulos oli aina sama. epätodellinen tai lähes psykoottinen olotila, ja kiukkuinen kuin perkele. lukinjalka ei nuku. ja meillä se tarkoittaa sitä ettei meillä nukuta, ei ainakaan kovin hyvin, vaikka mun unenlahjat on nykyään sitä, että taju lähtee melkein heti kun pää osuu tyynyyn..paitsi herän hiton herkästi, herään jos mun vieressä huokaillaan, ja se jos joku vituttaa raskaasti.
olen viimeaikona harjoittanut mielen hiljentämistä, rauhoittumista ja hengittämistä, se ei ole mitenkään simpeliä hommaa, kun kärsivällisyys on viisivuotiaan tasolla, mutta se on kantanut hedelmää siinä mielessä notta mun on huomattavan paljon helpompi olla ja iltaisin rauhoittua ja mennä koisimaan. ja vältän stressiä... mutta että tilanne olis vakio, lukinjalka stressaa ja hermoilee, pohtii jo ensimmäisenä kun herää että saakohan sitä unta ensi yönäkään, ja on ne kaikki raha-asiatkin. ja tänään pohdiskeli että hankkisko se nukahtamislääkkeet.. mä sanon että vittu ei muuten hanki.
mä olen addicti. se on ihan sama onko tuolla kaapissa paketillinen keksejä vai ryynejä. se ei vaan käy, mä tunnen itseni, mä tiedän mun heikot hetkeni niin mä en kaipaa mitään mahdollistamista 'ulkopuoliselta' taholta joka saisi unta jos lopettaisi sen turhan kelailun ja opettelisi puhumaan asioista, se helpottaa sitä taakkaa.. tuntuu  typerältä ruveta tuputtamaan mun raittius-filosofioita kellekään joka ei ole halukas ottamaan sitä vastaan..
en keittele mitään taikalitkuja padassa, että pysyn positiivisena ja rauhallisena, ne pieniä simppeleitä asioita jotka yritän muistaa joka aamu kun herään 1.tänään en vedä 2.keep it simple 3.herran haltuun ja -HYMYÄ olen elossa, vaikka kertoimet näytti jotain aivan muuta. jokainen päivä on lahja, ja aika ei ole uhka.

ugh, olen puhunut ;)

meteliä pääkopassa

'vihaan näitä päiviä kun huomaan asioiden luisuvan päin vittua, vihaan silloin kaikkea itsessäni, sinussa ja kaikissa muissa. olen näennäisen  mukava, odotan sitä väärää sanaa tai naaman asentoa, että voin räjähtää silmillesi. kannan jopa kahvin sänkyyn ja hymyilen sinulle. etkä näe tulipaloa silmieni takana?..'

hoidossa tehtiin selväksi sellainen juttu, että aivan ensimmäisenä tulee raittius, ja ensin siis tulee raittius sitten kaukana jäljessä tulee lapsi(-et), suhde, työ jne. ja täysin käy mun järkeen tänäpäivänä, koska jollei ole raittiutta ei ole muutakaan. ja raittiutta pitää hoitaa. luen päivän tekstin, juttelen (kirjottelen) muiden toipuvien kanssa, ehkä kirjottelen ohjelman askeleita. osaan kunnioittaa mun päihdesairautta siinä määrin että tajuan, jollen pidä huolta edes raittudestani, menee homma päin vittua (kuten edellä totesin), ja se tarkoittaa suomeks sitä, että olen tuolla vessassa kaivelemas putkiani. ei mikään hehkee mielikuva. tämä vitun kansallinen kooma eli lätkän mm kisat sun muu paska sotkee mun kuviot täysin. koska mulla ei ole korttia vieläkään, olen riippuvainen lukinjalasta ja sen autosta. olen yrittänyt kelata pääsisinkö jotenkin muuten sinne minnen jatkohoitoryhmään. kävellen?? matkaa on sellainen sata kilsaa. onko tämä täysin lapsellinen tapa suhtautua vai oikeutettua kiukkua? nyt on jäänyt välistä kolme jatkohoito ryhmää, ja musta tuntuu että homma ei ole oikeilla raiteillaan. tuntuu typerältä syyttää lukinjalkaa tästä. 
mikäpä suloisempi tapa aloittaa päivä kun kunnon kiukuttelulla, marilyn mansonilla ja kyynisyydellä. -vaikka tiedän senkin ettei mulla ole varaa tuntea tällaisia tunteita. eilen sain hyvän muistutuksen siitä tilasta missä olin vielä neljä kuukautta sitten. ahdistunut vainoharhainen, peloissani. täysin romuna. toipuva toveri oli kovin tuskainen ja ahdistunut omista fiiliksistään, ja yritin  kovasti olla neuvomatta mutta löytää niitä oikeita sanoja ( olen todella huono lohduttaja, ehkä surkein) ja sain veisteltyä jotakin näinkin viisasta: keep it simple.

 tossa älyttömässä fraasissa on kummaa voimaa. addicteilla kun on taipumus kelata päänsä solmuun. mä olen täysin varma että kaikki suuret ajattelijat oli addicteja tai alkoholisteja. mutta että sillälailla, yritän siitäkin huolimatta hoitaa sairauttani vaikka mulla on luopio olo.. taidampa ottaa puhelimen ja soittaa terapeutilleni,,kunhan ensin saan puheaikaa,,ja siis rahaa..voi huokaus. 
 

 

varikset roskapöntöllä

mikäpäs sen mukavampaa, kun herätä toukokuiseen aamuun raittiina :) aurinko paisteli nätisti ja tuulenvire henkäili kaswoilleni ja harjaamattomiin hiuksiini (hiukan romantiikkaa) olen varmasti näky kun seisoskelen Sepon kanssa talon päädyssä, sätkä huulessa ja mun maastokuvioiset lökärit oikeaoppisesti kankkujen päällä roikkumassa. ja hiukset pystyssä. naapurin tyttölapset moikkaili iloisesti ja mun mustan sydämen täytti pakahduttava riemu! kertakaikkiaan, mä en ole enää se naapurin mörkö ja paha täti, vaan ihan tavis tallaaja muiden joukossa. riemastutti myöskin huomata varis, joka kävi siwan roskiksella ja sai saaliiksi kokonaisen lihapasteijan. taisin ajatella, että linnulla on paremmat eväät mitä mulla, ja että se on ihan oikein. kolme kuukautta sitten tuskin olisin kiinnittänyt minkäänlaista huomiota tähän kauniiseen luontokappaleeseen, nyt sain mielettömät fiilikset tästä eläimen ja ihmisen kohtaamisesta :)

toipuva toveri soitti,,keskustelu meni monen mutkan kautta ensimmäiseen raittiiseen päivään. 4.2.lauantai,,nyt pitää kaivella kalenteria,,oon nimenny helmikuun silloin 'reflakuuksi' ja kirjoitin katkolla ollessani näin: 'miksei näitä oloja voi muistaa? miksi mä retkahdin syksyllä? mitä hittoa, miksi tää tuntuu näin hankalalta? -vaikeuksien kautta voittoon...???!!' olohan oli todella vitun jäätävä, monet reflat mahtuu mun historiaan, mutta noi olot on jotain omaa luokkaansa. lopetin kertaheitolla subun, pilven ja benzot. piriä ei ollu mennyt kuin yhdet vedot ennen katkolle menoa, ja näin jälkikäteen mietittyä  tuskin olin  amfetamiinia nähnytkään viimeisiin vuosiin, että mitään laadun valvojaisia ei varsinaisesti ollu päässyt viettämään. mut se piristä, tulee etova olo kun ajatteleekin..:/ takaisin sinne katkolle.. olo oli mielipuolinen, sisäisesti ja ulkoisesti. en tiennyt että ihmisessä on niin mystisiä hikirauhasia niin kummissa paikoissa, kuten peukalossa ja varpaidenväleissä. tuntuu että sitä hikoilua kesti ikuisuus,,paino tippu 4.5kiloa kymmenessä päivässä, kun nesteet lähti liikkeelle. istuin siellä mun 'sellissä' flektin edessä lattialla, pimeessä, ja keskityin hengittämään. maailma keinu, olin niin väsynyt, loppu ja täynnä jotakin ihmeellistä raivoa. teki mieli juosta päin seinää, kun kroppa särkee ja päässä myllertää. henkilökunta sai osansa. en varsinaisesti koskaan ole piitannut säännöistä, koskee muita paitsi mua, ja käytös oli sen mukaista :) puhelinajalla hiivin 'selliini' kun lukinjalka soitti, niin ei mennyt kuin saatanan punainen minuutti kun joku nätti nuori naishoitaja oli ovella vinkumassa, että 'sen puhelimen kanssa ei mennä sinne huoneeseen' se johti väistämättä konfliktiin 'LOPETA TOI SAATANAN VITUN BITCHING!' hyökkäilin sieltä huoneen perältä, hammasta purren ainoana ajatuksena 'ton ämmän naama on muistissa' ja 'ai vittu kun tekis mieli pistää toi nätti naama uuteen uskoon' hekumoin jopa ajatuksella, miten sen pieksen ja mitä kaikkea sairasta sille tekisin. olin vajonnut elukan tasolle jo kauan sitten.käyttäydyin niinkuin rääkätty karhu. syytin pahasta olostani valtiota, mun äitiä ja perhettä mun ex-miestä ja kakkia muita paitsi itseäni. olo oli kertakaikkisen toivoton. 

-varis :D

yöt valvoin, nukuin koiran unta tunnin puolitoista, sitä unettomuutta jatkui neljäviikkoa pahin oli ohi kymmenessä päivässä..mietin että mikä ihme on se voima  joka pitää mut katkolla, miksen lähe vaan kävelee, se olis ollu liian helppoa, ja liian ilmeistä. en usko että kukaan enää uskoi mun toipumiseen, vähiten uskoin mä itse. mut aika kului ja päivät kului.. mieletöntä miettiä tota kaikkea nyt. joku 'johdatus' tässä hommassa on ollut..mikä lie :)

mutta nyt tää kiitää kylille toverin kanssa syämään jädeä ja ketselemaan variksia :)

ajatusromua

yritän kaikin tavoin opetella huomaavaisemmaks ihmiseksi. se ei ole helppoa, kun on niinkin kipee mitä mä. yritän toisissani huomioda  mieheni 'lukinjalan' niin että meillä olis molemmilla mukavampi olla. silitän ja paijaan (silloin kun jaksan kättäni nostaa) juttelen mukavia (silloin kun teeveestä tulee huonoa ohjelmaa, tai en jaksa keskittyä) yritän olla myöskin hyvä emäntä, vaikka mun kokintaidot ei huimaa, yritän silti kovasti. lämmitin edellispäivän jauhelihakastiketta, ja ruvettiin syömään.. 'onko tää muru kylmää?' 'ehtikö tää nyt jo jäähtyä?' -vai lämpenikö se ensinkään? -kun mä en keskity!! -ja mikroa meille ei tule.

tänään makoilin sängyllä katatonisessa tilassa, ajatus juoksi sitä samaa tuttua rataa, 'miten tulisin tyytyväisemmäksi ja rauhalliseksi, tyyneksi ja hyväksi toipuvaksi narkomaaniksi, kuinka löytäisin mielenrauhan?'  jotenka siitä makaamalta päätin aloittaa uuden aamurituaalin (tai jo opitun, mutta laiskuudeltani en ole jaksanut harjoittaa ja ylläpitää, jotakin joka kestää max.vartin) kynttilä palamaan, minnesotahoidon tunnari soimaan ja keskityin hengittelyyn. palan painikkeeks luin 12.askeleen ja 'juuri tänään'-tekstin..olo oli kovin seesteinen ja tyyni tän harjoituksen jälkeen *hengitä sisään...ja ulosssshhh* -hitto, miten helppoa. itseasias oli niinkin energinen ja hyvä fiilis että lähdin viemään Seppoa a.k.a sebulaa lenkille.

perjantaina tuli 90 päivää putsina (wuhuu) ja olen kuolemanväsynyt. tarkoitus oli lähtee ajelee jatkohoitoryhmään (kerran viikossa), kortti on kuivumassa ja 'lukinjalka' päättänyt katsoa mm-lätkää. pystyin näkemään homman huonona filminä: mä ajelemassa jossain päin laihiaa, ratsia, avaimet kytille ja mä kävelemässä vitun raivona ja manaamassa koko mm-lätkän, miehet ja raittiuden alimpaan helvettiin.jäin siis himaan ja menin nukkumaan. ei pidä käsittää nyt väärin, se että raittius tulee tänäpäivänä ykkösenä, on heti hyvänä kakkosena lukinjalka ja hänen tarpeet, ja se on ihan oikeesti ookoo että kerran vuodessa katotaan lätkää, mä voin ihan hyvin nukkua sen aikaa :D -tää on selkeesti askel oikeeseen suuntaan ja se suunta on rakkaideni huomioiminen.. ja on siin varmaan sekin etten olis jaksanu lähtee ajelee, tarkemmin kun aattelee.. ;)

mmm..ja sitten. lisään tähän wikipedian määritelmän ironiasta (vaikken yhtään diggaa siitä miten sana ironia 'soi, tai kaikuu' mun korviin..sarkasmi kuulostais sanana paremmalta) -mut tota joo,,pointti tuli varmasti selväks.. mut taidan sittenkin laittaa molemmat porfavoor:

Sarkasmin määritelmä wikipedian mukaan:

Share on facebook Share on google Share on blogger Share on print More Sharing Services

0

"Sarkasmi (muinaiskreikaksi σαρκάζειν 'repiä lihaa') tarkoittaa pidemmälle vietyä suppeaa, jopa yhden lauseen huumoria tai purevaa ivaa. Se voi olla joskus erittäin loukkaavaa tilanteesta, aiheesta ja ihmisestä riippuen. Usein kommentin sarkastisuus ilmenee piilomerkityksenä tai päinvastaisena, mitä lauseen suora merkitys on (esimerkiksi "Olipa viisaasti tehty" väärin tehneelle ihmiselle).

Sarkasmia erehdytään usein pitämään ironian synonyymina. Sarkasmi on kuitenkin ironian alatyyppi, mutta poikkeaa ironiasta siten, että sarkastisella kommentilla on aina uhri eli on olemassa henkilö, johon kommentti kohdistuu.

Sarkasmia käyttelevää henkilöä luonnehditaan sarkastiseksi.

Sarkasmi on etenkin kirjoitetun huumorin muotona vaikea, sillä ilman sarkasmiin usein liittyvää ei-verbaalista viestintää sen ymmärtäminen voi olla vastaanottajalle hankalaa."

Oletko tullut ajatelleeksi, että sarkasmi ei olekaan niin harmitonta kuin olet ajatellut sen olevan? -ööööö....en? en ainakaan ennen ku osuu omaan nilikkaan ts. 'hupsista saadana'-efekti kun huomaat tulleesi höynäytetyksi.

Ironia

Tilanteeseen liittyvää ironiaa: Sherlock Holmes on kuuluisa piipun polttaja, muttaBaker Streetin metroasemalla tupakointi on kielletty.

Ironia eli epäsuora iva on huumorin laji. Sana juontuu kreikan sanasta είρωνεία, teeskentely.

Ironia on ilmaisumuoto, jossa todellinen merkitys ja käytetyt sanat ovat ristiriidassa. Ironiaan sisältyy ajatus siitä, että asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät tai mitä niiden väitetään olevan. Ironia on tyypillisesti tilannesidonnaista eikä ironia sen vuoksi paljastu ellei ymmärrä asiayhteyttä.

Vaikka ironia on huumorin alalaji, se ei ole yksinomaan hauskaa eikä ironian päätarkoituksena ole huvittaa tai viihdyttää. Ironia on monesti katkeraa, ja usein ironinen huomautus on tarkoitettu peitellyksi hyökkäykseksi tai loukkaukseksi.

Ironian alalajeja ovat sokraattinen, dramaattinen, historiallinen ja tilanteeseen liittyvä ironia. Itseensä kohdistuvaa ivaa kutsutaan itseironiaksi. Sarkasmiaerehdytään usein pitämään ironian synonyymina. Sarkasmi on kuitenkin ironian alatyyppi, mutta poikkeaa ironiasta siten, että sarkastisella kommentilla on aina uhri eli on olemassa henkilö, johon kommentti kohdistuu.

Draamallinen ironia taas on ilmaisua, jossa jännite syntyy siitä, että yleisö tietää enemmän kuin draaman henkilöhahmot: esimerkiksi kuningasOidipuksen tarinaa seuraava yleisö tietää oraakkelin ennustaneen Oidipuksen vääjäämättömän kohtalon.

Sokraattinen ironia on ironiaa, joka ilmenee jonkun henkilön (yleensä opettajan) teeskennellessä tietämätöntä paljastaakseen toisen (oppilaan) tietämättömyyden. Yleensä ironian havaitsee yleisö, mutta ei itse ironian kohde. <---mulle käy todella usein noin, juu on se noloa..miksi tää tekstikin menee tonne sivulle..?