onneton räpeltäjä

jos olisin saanut valita, olisinko halunnut alkoholisti-geenin vai rintasyövän niin syöpä tuntuisi (ainakin tällähetkellä) paremmalta vaihtoehdolta. syöpä olisi jotakin konkreettista, sen etenemisen pystysi jotenkuten ennustamaan, taudinkuva olisi selkeä ja tietäisi koituuko syöpä kuolemaksi vai ei. addictio sairautena on vittumainen ja viheliäinen tauti, jonka kanssa saa taistella 24/7 kuulostella itteensä, johtuuko väsymys sairaudesta vai liian vähäisistä yöunista, olenko syönyt tarpeeksi vai onko kyse mieliteosta, onko mulla seksivajarit vai himottaako tauti? tämä jatkuva itsensä tutkiminen on myöskin äärettömän rasittavaa, mä haluisin hölläillä, niinkuin sipsimainoksessa, mä haluun hölläillä itsestäni, pitää lomaa mun kipeestä päästäni, ja kieroutuneista tavoistani! haluaisin jaksaa tehdä asioita spontaanisti, ikäänkuin tarttua hommaan sillä tietyllä asenteella 'että hoidetaan tämä pois alta, näin vasemmalla kädellä, samalla kun oikeella ruokitaan kakarat ja sitten lähetäänkin lenkille' ei hitto, mulla menee ensin pohtimiseen paripäivää, sitten vasta kun olen todella tuskainen ja epätoivoinen, roskat ja tiskit haisee ja pölypallot takertuu nasaaliin, ehkä sitten mä vasta toimin. on liian vaikeeta välillä, liian raskasta, ei jaksa, ei pysty, mä en haluu enkä mä osaa. olen tyhmä laiska ja saamaton!! ja mikä parasta, mä en koe olevani sellainen, tai ainakaan en haluaisi olla sellainen, kukaan ei arvosta tyhmiä ihmisiä eikä laiskoja. mä tahdon olla reipas ja urhea, kaunis ja rohkea fiksu ja filmaattinen jokapaikan höylä, sellainen pullantuoksuinen emäntä joka ei stressaa vaan tarttuu toimeen.
mä häpeän itseeni, mulla on huono ryhti, ja koen olevani suljetulla osastolla. tarvitsen hoitajaa joka vie mut suihkuun ja ohjaa mua mun toimissa, mulla on tyhjä katse ja takakammari viileenä, haluan kuolata rinnuksille ja paiskoa tavaroita, haluan maalata sormiväreillä seinille (tai ainakin haaveilla että jaksaisin edes piirtää tikku-ukon paperille) mä haluan pysyä tietoisena mun sairaudesta, hellittää siitä ja elää normaalia elämää,,

toisaalta..nämä kortit mulle on jaettu, mä itse päätin lopettaa kaman vetämisen, mä tiesin, ettei kaman vetäminen ole se itse ongelma, se on ollut pelkkä oire mä selvisin siitä mä selätin saletin varman kuoleman ja selvisin kahdesta psykoosista ainakin suht terveenä, mä olen sairaan pakkomielteinen ihminen, mun on PAKKO hyväksyä se tosiasia ja taistella vastaan, itseäni tai mä häviän.mun on PAKKO hyväksyä se tosiasia että JOUDUN näkemään vaivaa asioiden eteen, en voi mennä sieltä mistä aita on matalin, se vaan EI käy päinsä. mä joudun keskittymään hitusen kovemmin mitä normaali pertti tai pirkko, mutta mitä sitten? se vaan ei käy päinsä että annan itselleni luvan olla tyhmä, laiska ja saamaton.. sekään ei käy päinsä että annan itselleni luvan hölläillä, meidän arjessa se tarkoittaa käytännössä sitä, että tänään lukinjalkaa odottaa kotiin dr. jekyll ja huomenna sitä on vastassa mrs.hyde. lasikottelu on perisynti, mulle se on kuolemanvakava asia..

eli..JUURI TÄNÄÄN -kohtaan, käsittelen ja hyväksyn sen tosiasian että alan todella toimimaan, mun on turha mietiskellä näitä edellämainittuja asioita, koska tiedostan mitä siitä seuraa jos lähden seuraamaan mielitekojani, ei, siitä ei hyvä heilu. en voi mennä siihen lankaan että kääntelen ja vääntelen asioita päässäni, mun pää on jo valmiiksi umpisolmussa, pidän siis asiat simppeleinä ja teen niille jotakin konkreettista. muistan myös olla itselleni armollinen ja kehua itseäni kun olen vienyt jonkin asian kunnialla alusta loppuun asti..ja kyllä, mä myöskin rukoilen että saisin ymmärrystä ja nöyryyttä ja ennenkaikkea viisautta (jumala ei myöskään siedä tyhmiä ja laiskoja) päästä omista sudenkuopistani ehjänä eteenpäin.. 'huokaus' tulipa vuodatusta,,

tämä teksti oli kirjotettu multa mulle, että mä tajuaisin kuinka ihanaa mun elämä oikeasti voi olla,,se on just niin inhottavaa ja ihanaa millaiseksi sen itselleni teen.