retkahtelua


se pahin skenaario sitten tapahtui. se tapahtui jo jokunen viikko sitten, kun muutettiin meidän (lukinjalan ja mun) ensimmäiseen yhteiseen kotiin. kuppi läikkyi yli ja korkkasin bissen, sitten siitä muutama viikko pikakelauksella etiäpäin olin tikka hihassa. koko setti lukuunottamatta tän kylän sotkua, jota piriksikin kutsutaan.  siihen mä en lähtenyt, muut maistui kyllä. tätä retkahdus kokemusta voi verrata kuvainnollisesti näin: ensin mentiin puoli vuotta kuuraketilla kauniissa maisemissa hitaasti mutta varmasti ylöspäin, nautiskeltiin kyydistä, välillä oli kuolettavan tylsääkin ja epävarmaa miten tässä käy, kunnes kävi se pahin mahdollinen, moottori sakkasi ja ohjausjärjestelmä petti ja alkoi erittäin nopea ja varma tuho lähestyä :D oijjoi.. päiviä kateissa, ja suuria tunteita on koettu juu..mies oli jo katsellut itselleen uuden asunnon, jollei akka saa itseään ruotuun. kyllä mä sain, ainakin jotenkin. kroppa vaan muistaa miltä tuntuu pöhnäinen pää, ja haluaa sitä lisää, eli tein itselleni vitunmoisen karhunpalveluksen...jokatapauksessa mulla kävi hyvä lykky, alko työt taas uudestaan ja lapsi tuli kotiin lomailemaan, sain koulupaikan, ja muutenkin alkoi neljän viikon loma omasta päästä kääntyä itseään vastaan. henkinen krapula meinasi muuttua totaaliseksi masennukseksi ja siihen mulla ei ole varaa.

nyt mennään sitten päivä kerrallaan..tämä on masokismia parhaimmasta päästä..rajalla roikkumista..nyt pieninkin henkinen heilahdus jyskyttää takaraivossa, että ottaisinko napin ahdistukseen, vai paukun murheeseen..kenties opiaatteja pahimpaan morkkikseen ? toisaalta nautiskelen tästä selvästä päädystä senverran paljon ettei mieli tee juuri mitään päihdettä..se olo kun ei jatku ikuisuutta ilman että se mukavan leppoinen pöhnä muuttuu jossain kohtaa psykoottiseksi itsetutkiskeluksi, näin on ihan hyvä.. ei turhia kipuja ja särkyjä. väsymystä ja haluttomuutta tarttua asioihin on havaittavissa,,se ei todennäköisesti hetkessä mihinkään häviä..ajan kanssa ehkä?

en odota itseltäni raittuden suhteen mitään ihmeitä..yritän olla ajattelematta koko asiaa, ja yritän pysyä poissa tilanteista joissa retkahtaminen on todennäköistä. vertaistukiryhmät on jääneet, tuntui yksinkertasesti typerältä istua ryhmissä ja jauhaa suomeksi sanottuna paskaa raittiudesta, jota ei tällä hetkellä satavarmasti ole..eli palailen ryhmiin kun musta tuntuu että pystyn sitoutumaan niihin..vituttaa ettei ole mahdollista mennä Rehappiin huilailee..ymmärrys omasta typeryydestä ja tekojen surauksista tulee aina vähän jälkijunassa..omat halut ja himot menee aina järjen edelle..-ainakin lähes aina.

no,,uudet kortit pöytään ja niillä mennään.. nyt lyö tyhjää joten se oli tällä kertaa tässä,,jatkan pink floydin kuuntelua ja mietiskelyä..